1.

”Minä olen tullut, jotta teillä olisi yltäkylläinen elämä”

Tämä johdanto katoliseen uskoon alkaa kysymyksellä Jumalasta. Onko Jumala olemassa? Jos ei, voit lopettaa kurssin suorittamisen ja käyttää aikaasi johonkin muuhun. Jos on, tämän kurssin suorittaminen voi olla tärkeintä, mitä elämässäsi teet.

Kurssilla käsitellään monta mielenkiintoista aihetta, mutta käsillä oleva on kaikkein perustavin. Se ei ole yksinomaan kristinuskon kysymys. Kysymys Jumalan olemassaolosta koskettaa jokaista ihmistä, ei vain tänä aikana vaan kaikkina aikoina, kaikissa kulttuureissa ja kaikissa maissa. Kysymys Jumalan olemassaolosta liittyy läheisesti kysymykseen, millainen Jumala on. Se liittyy elämän tarkoitukseen. ”Minä olen tullut, jotta teillä olisi yltäkylläinen elämä”, Jeesus Nasaretilainen lausui noin kaksituhatta vuotta sitten. Katolinen usko on hyvä uutinen ja liittyy rakkauteen, ja nämä aiheet seuraavat kurssilla myöhemmin. Mutta on lähdettävä perusteista.

2.

Jumalan olemassaolo voidaan katolisen uskon mukaan tietää pelkällä järjellä. Ainoan todellisen Jumalan, Luojamme ja Herramme, olemassaolo, voidaan varmasti tietää luonnollisen järjen valolla luomakunnasta(1), opetti Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 1870. ”Luonnollisen järjen valo” tarkoittaa tässä järkeä. Jumalan olemassaolon voi kieltää (kuten ateistit tekevät), mutta kirkko pitää kiinni siitä, että Jumalan olemassaolosta voi vakuuttua ilman uskoakin.

Tämä tietämys voidaan saavuttaa ”luomakunnan” kautta. Jumala itsessään on luomaton ja aineeton, mutta hänen luomansa aineellinen maailmankaikkeus tarjoaa aistien kautta tietoa, josta lähtien Jumalan olemassaolo voidaan päätellä. Paavali ilmaisee tämän ajatuksen kirjeessään roomalaisille seuraavasti: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan” (Room. 1:19-20).

Anthony Flew on esimerkki filosofista, joka ”kääntyi” vahvasta ateistista jonkinlaiseen Jumalaan uskovaksi järkiperustein (ehkä Flew itse kirjoittaisi Jumalan pienellä j:llä). Se ei vielä tee hänestä kristittyä. Flew on hyvä esimerkki siitä, mitä kirkko tarkoittaa opettaessaan Jumalan olemassaolon olevan tiedettävissä pelkän järjen avulla.

Jumalan olemassaolosta vakuuttumiseen ei siis tarvita erityistä uskoa. Jumalan olemassaolo voidaan osoittaa erilaisilla todistuksilla. Tunnetuimmat lienevät Pyhän Tuomas Akvinolaisen muotoilemat ”viisi tietä”. Lukuisia muitakin todistuksia on esitetty. Tämä ei tarkoita, että kaikkien olisi tunnettava näitä todistuksia. Jumalan olemassaolo voidaan todistaa, mutta mikään ei estä ihmistä uskomasta, vaikka hän ei kykenisikään seuraamaan todistuksia. Jumalan olemassaolo voidaan tietää ja se tulee myös uskoa.

3.

Käytännöllinen ateismi tarkoittaa elämistä siten kuin Jumalaa ei olisi, vaikka häneen ”uskoisikin”. Käytännöllinen ateisti ei siis kiellä Jumalaa teoriassa, mutta kyllä käytännössä. Käytännöllinen ateismi on länsimaissa nykyään hyvin yleistä. Miten tähän on päädytty? Taustalla on yhteiskuntaopillisia, filosofisia ja ”uskonnollisia” tekijöitä.

Uuden ajan kysymyksiä ja uskomuksia

Teollistumisen hyödyt olivat 1800-luvun Euroopassa jakautuneet epätasaisesti. Kun kristinuskon puolustaminen oli usein ollut yläluokan edun mukaista, marxismi (ja kommunismi) väittivät uskonnon olevan pelkkä vallankäytön väline. Kommunistien mukaan ihmiskunnan todellinen vapaus seuraisi ateismin ja marxismin voitosta, proletaarien vallankumouksessa”. Tätä voi sanoa käytännöllisen ateismin yhteiskunnalliseksi taustaksi.

Filosofiassa oli jo pitkään kiistelty siitä, millainen inhimillisen tiedon varsinainen perusta oli. Vastakkaisia näkemyksiä kutsutaan rationalismiksi ja empirismiksi. Rationalismin mukaan ihmisen järki itsessään oli kaiken tiedon lähde. Empirismin mukaan tiedon perusta olivat lopulta aistihavaintoinnot, ja vain ne. Näkemykset olivat keskenään ristiriitaisia ja niitä oli vaikea sellaisinaan sovittaa yhteen kristinuskon kanssa. Usko näytti tarjoavan muunkinlaista tietoa. Uskon kautta omaksuttava tieto olisi lisäksi merkittävää ihmisen todellisen hyvän kannalta. Rationalismia ja empirismiä voidaan kutsua käytännöllisen ateismin filosofiseksi taustaksi.

Rationalismin ja empirismin kanssa liittoutui deismiksi kutsuttu katsomus. Deismin mukaan Jumala oli kyllä olemassa, mutta ei ”puuttunut” maailman asioihin – ei siis ilmoittanut mitään. Deismiä voi kutsua käytännöllisen ateismin ”uskonnolliseksi” taustaksi (muitakin oli – niistä lisää myöhemmin)

Kirkko vastaa uuden ajan kysymyksiin

Kirkko vastasi marxismin esittämään kritiikkiin yhteiskunnallisella opetuksellaan. Vaatimus oikeudenmukaisista yhteiskunnallisista oloista oli kirkon mukaan oikeutettu. Kirkko piti kiinni jokaiselle luonnostaan kuuluvasta oikeudesta omistaa oikeudenmukaisesti hankkimansa omaisuus. Vain jotain omistava voi käyttää sitä omaksi, perheensä ja muiden hyväksi. Kirkko myös selitti, ettei ihmisen todellinen onni toteudu hylkäämällä Jumala; se ei johtaisi edes tämänpuoleiseen onneen, kuten marxismi väitti.

Empirismin ja rationalismin haasteisiin kirkko vastasi korostamalla sitä, etteivät usko ja järki olleet kilpailijoita. Ne tukivat toisiaan. Uskon kautta saattoi tietää jotain, mitä pelkällä järjellä ei tavoittaisi, mutta mikä ei kuitenkaan sodi järkeä vastaan. Usko tarjosi erityyppistä tietoa ja oikein toimiessaan järki tuki uskomista.

Deismin suhteen kirkko totesi, ettei Jumala ole etäinen ja mykkä suhteessa luomaansa maailmaan.

Päätyminen materialismiin

Marxismi aiheutti Venäjällä sarjan vallankumouksia ja johti Neuvostoliiton syntymiseen. Neuvostoliitosta ateismia levitettiin länteen. Samalla lännessä siirryttiin kohti kulutusyhteiskuntaa ja yhä kasvavaa materialismia.

Materialismi voi ilmetä usealla tapaa. Se voi tarkoittaa näkemystä, että vain aineellisilla asioilla on arvoa. Filosofiassa se tarkoittaa näkemystä, että vain materiaaliset asiat ovat olemassa. Se voi myös tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan aineelliset nautinnot tai aineellinen hyvinvointi ovat ihmisen ainoa varsinainen tai ainakin merkittävin päämäärä.

Marxismin hiivuttua länsimaissa aatteena, materialismista on tullut merkittävä käytännöllisen ateismin edistäjä.

Tieteen ja uskonnon ”vastakkainasettelu”

Kuka ties merkittävin käytännöllisen ateismin edistäjä on kuitenkin ollut tieteen ja uskon keinotekoinen vastakkainasettelu. Tämä on oikeastaan yllättävää, sillä yliopistot syntyivät kirkon piirissä ja kirkko on aina arvostanut tieteellistä tutkimusta. ”Uskon ja järjen välillä ei voi koskaan esiintyä todellista ristiriitaa”, lausui Vatikaanin I kirkolliskokous vuonna 1870. Jumala on sekä antanut ihmiselle järjen että ilmoittanut asiat, jotka otetaan vastaan uskolla. Jumala ei voi kieltää itseään eikä ”totuus koskaan voi olla ristiriidassa jonkin toisen totuuden kanssa”, kirkko opetti aivan terveen järjen mukaisesti.

”Väärä vaikutelma ristiriidasta syntyy ennen kaikkea siitä, ettei uskon dogmeja ole ymmärretty eikä esitetty niin kuin kirkko ne käsittää, tai sitten pelkkiä mielipiteitä on pidetty järjen saavuttamina tuloksina”.

Usko ja järki tukevat toisiaan. ”Tästä syystä kirkko ei mitenkään vastusta inhimillisen tutkimuksen eri muotoja, vaan monin tavoin niitä tukee ja edistää. Sillä kirkko ei ole tietämätön kaikesta siitä hyvästä, mitä ne tuovat ihmiselämään”.

Sata vuotta myöhemmin kirkko toisti opetuksensa: [J]ärjestelmällinen tutkimus minkään tieteen alalla, jos se tapahtuu todella tieteellisin keinoin ja noudattaa moraalin normeja, [ei] itse asiassa koskaan ole ristiriidassa uskon kanssa, koska maalliset asiat ja uskonasiat ovat lähtöisin samasta Jumalasta” (GS, 36).

Käytännöllisen ateismin taustalla vaikuttaa siten monia ajatuksia. Filosofi Jacques Maritain määrittelee tähän tapaan: käytännöllinen ateisti on henkilö, joka luulee uskovansa Jumalaan, mutta käytännössä kieltää tämän olemassaolon kaikissa teoissaan ja palvoo maailmaa, valtaa ja rahaa. Maritain lisää, että on tosin olemassa myös näennäis-ateisteja. He luulevat, etteivät usko Jumalaan, mutta tämä johtuu siitä, etteivät he tunne Jumalaa, ja näin he vastustavat jotain muuta kuin kristinuskon Jumalaa. Sisimmässään he, omalla tavallaan, uskovat. Ja sitten on tietenkin ihan tavallisia ateisteja (2).

4.

Mikä ja millainen Jumala sitten on? Kirkon mukaan teitä tietoon Jumalasta on kaksi: luonnollinen ja yliluonnollinen ilmoitus. Luonnollisella ilmoituksella tarkoitetaan suurinpiirtein sitä, mitä järjellä voidaan päätellä. Yliluonnollisella ilmoituksella tarkoitetaan Jumalan erityistä puhetta ihmiselle, johon vastaus on usko. Luonnollinen ilmoitus on tämän jakson aihe, yliluonnollista ilmoitusta käsitellään tulevissa jaksoissa. Edellä mainitussa Vatikaanin I kirkolliskokouksessa kirkko lausui jotain perustavanlaatuista Jumalasta. Lausuttu ei koske pelkästään katolilaisia vaan kaikkia kristittyjä ja ylipäänsä kaikkia yhteen Jumalaan uskovia, jopa muslimeja. Kirkolliskokous lausui:

Pyhä, katolinen ja apostolinen Rooman kirkko uskoo ja tunnustaa, että on olemassa yksi tosi ja elävä Jumala, taivaan ja maan Luoja ja Herra; kaikkivaltias, ikuinen, mittaamaton, käsittämätön, älyltään ja tahdoltaan sekä kaikilta muilta täydellisyyksiltään ääretön”

Mitä kaikkea tässä määritelmässä sanotaan?

Jumala on yksi: on mahdotonta, että olisi olemassa useita ”jumalia”; ”muita jumalia” ei ole olemassa (polyteismi on siis väärin). Ei ole myöskään niin, että joku jumalista olisi ’korkein’ (eli henoteismi on väärin. Henoteismi tulee sanoista: heis = yksi, theos = jumala).

Jumala on todellinen: Jumala ei ole ihmismielen keksintö. Jumala ei ole mielikuvituksen tuotetta, ”koska uskonto heijastaa vain ihmisen omia pelkoja ja toiveita”, kuten saksalainen Ludwig Feuerbach 1804-1872 väitti. Marx tukeutui kirjoituksissaan juuri Feuerbachin ajatuksiin.

Jumala on elävä: Jumalan olemus eli ”se mitä hän on” on ”olemassaolo”. Vain Jumala on olemassa omassa itsessään, ilman mitään muuta syytä; kaikki muu on olemassa, koska Jumala on luonut, myös ihminen. Myöhäisempi Vatikaanin II kirkolliskokous opetti: ihminen ”ei nimittäin voisi olla olemassa ellei häntä Jumala olisi rakkaudesta luonut ja yhä rakkaudesta pitäisi yllä” (GS19). Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen ”Minä olen”.

Jumala on kaikkivaltias: se tarkoittaa, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta, paitsi tietenkin asiat, jotka ovat ristiriidassa hänen itsensä kanssa: siten Jumala ei voi valehdella, muuttua tai tehdä jotain mikä on ristiriitaista itsessään. Jumalan kaikkivaltiuteen viitattiin juutalaisuudessa ja Vanhassa testamentissa nimellä El shaddai (Jumala kaikkivaltias)

Jumala on ikuinen: Jumalalla ei ole ’alkua’ eikä ’loppua’. Kaikella muulla, eli luodulla, on ainakin alku. Me olemme ajassa; Jumala ei ole.

Jumala on rajaton: Jumala ei ole jossain ’paikassa’, ja siten hänellä ei ole ’rajoja’. Hän on tässäkin mielessä täydellinen.

Jumala on käsittämätön: Jumalaa ei voi ihmisen mieli täysin käsittää.

Jumala on ääretön: järkensä puolesta: Jumala tietää kaiken välittömästi; tahtonsa puolesta: esim. Jumalan suora tahto välttämättä tapahtuu; täydellisyydessään: Jumalasta ei puutu mitään.

Kirkolliskokous jatkoi vielä seuraavasti: ”Koska Jumala on yksi ainoa, täydellisen yksinkertainen ja muuttumaton henkinen substanssi, hänestä on julistettava, että hän on sekä olemukseltaan että tosiasiallisesti erillään maailmasta, itsessään ja itsestään lähtien täydellisen autuas sekä sanomattoman paljon korkeampi kaikkea, mitä hänen lisäkseen on olemassa tai mitä voidaan ajatella”.

Myös tätä voidaan kommentoida:

Jumala on täydellisen yksinkertainen eli hänessä ei ole ”osia”; hän on aineeton.

Jumala on henkinen substanssi. Sana substanssi tarkoittaa suunnilleen ”oliota”. Normaalisti kaikissa olioissa on jotain aineellista. Jumalassa ei ole.

Jumala on täysin maailmasta erillinen. Siten panteistinen käsitys, jonka mukaan Jumala olisi yhtä luomansa maailman kanssa (”kaikki on Jumalaa”), on väärin. Jumala on kuitenkin kaikkialla; ei ole mitään ”paikkaa”, jossa Jumala ei olisi.(3)

Lyhyesti: ”Jumala on joka suhteessa täydellinen henki, ainoa, joka on olemassa itsessään” (vrt. PC ja B3)

Tämä on perinteinen katekismuksen määritelmä. Se sanoo ensinnäkin, että Jumala on ”henki”. Aineellinen on jotain, mikä koostuu osista, kuinka pienistä osista sitten tahansa, esimerkiksi atomeista. Se, että Jumala on henki, tarkoittaa, että Jumalassa ei ole mitään aineellista. Aineellinen on jotain, mikä voi muuttua: osat voivat järjestäytyä uudella tavalla. Jumala sen sijaan ei voi muuttua. Kuten jo todettua, puhdas materialismi (vain aineellinen on todellista) ei katolisen uskon näkökulmasta ole oikea näkemys maailmankaikkeudesta.

Jokin, mikä voi muuttua, voi muuttua parempaan tai huonompaan suuntaan. Olisi mahdotonta, että Jumala voisi tulla paremmaksi tai huonommaksi. Huonommaksi tuleva Jumala ei enää olisi Jumala, sillä Jumala on jotain täydellistä. Paremmaksi tuleva Jumala olisi myös epätäydellinen, sillä vain epätäydellinen voi tulla paremmaksi.

Käsite ”henki” pitää sisällään myös sen, ettei asiasta voi olla kuvaa, edes mielessä eli mielikuvaa. Ehkäpä tästä syystä Vanhassa Testamentissa yksi kymmenestä käskyistä kuului: älä tee kuvaa Jumalasta(2. Moos. 20:4). Aineettomista asioista ei voi olla kuvia.

Määritelmässä todetaan Jumalan olevan joka suhteessa täydellinen. Voidaan ajatella, että muunkinlaisia aineettomia asioita kuin Jumala on olemassa. Ne eivät kuitenkaan ole täydellisiä, sillä vain Jumala voi olla täydellinen. Vähäisempi kuin täydellinen ei olisi Jumala.

Määritelmässä todetaan vielä, että Jumala on ainoa, joka on olemassa itsessään. Se tarkoittaa, ettei Jumalaa ole ”synnyttänyt” mikään, ja toisaalta, että kaikki muu kuin Jumala on olemassaolossaan jollain tavalla riippuvainen Jumalasta.

Onko Jumala olemassa?

Jumala on, kuten määritelmässä todetaan, ”ainoa täydellisesti itsessään oleva”. Tästä voidaan nähdä ilmaisu Vanhassa Testamentissa, kun Jumala ilmoittaa Moosekselle nimensä: ”Minä olen”

(2. Moos. 3:13-14). Tämä on ymmärretty seuraavasti: Jumala ei sano olevansa pelkästään olemassa, vaan olevansa oleminen.

Se, että Jumala ilmoittaa nimekseen ”minä olen” vastaa tavallaan kysymykseen, onko Jumala olemassa. Jumala enemmän kuin ”on olemassa”. Ainoastaan Jumala on varsinaisesti, omassa itsessään, olemassa: hän on ainoa, joka on olemassa itsessään. Kaikki muu on olemassa Jumalasta riippuvaisena.

Jumala on hyvä ja kaikkivaltias. Joskus esitetään, että koska maailmassa on pahaa, kaikkivaltiaan ja hyvän Jumalan olemassaoloon uskominen on ristiriitaista. Vastaus on, että Jumala sallii pahan vetääkseen siitä esiin hyvää. Jos Jumalan hyvyys tarkoittaisi, ettei Jumala voi sallia mitään pahaa, hyvän Jumalan olemassaolo olisi loogisesti mahdotonta. Mutta Jumalan hyvyys ei tarkoita sitä.

Evoluutiosta

Toisin kuin joskus esitetään, kirkko ei vastusta tieteellistä tutkimusta maailman synnystä. Tieteelliset tulokset eivät voi olla ristiriidassa sen kanssa, mitä tiedetään uskon kautta: että Jumala on luonut kaiken olevaisen vapaasta tahdostaan ja tyhjästä, jonka myötä se alkoi olla. Ainoa tosi Jumala on hyvyydessään ja kaikkivaltiaalla voimallaan – ei enentääkseen autuuttaan tai lisätäkseen täydellisyyttään vaan tuodakseen ilmi luontokappaleille jakamiensa hyvyyksien kautta omaa täydellisyyttään – on mitä vapaimman aivoituksensa mukaisesti aikojen alussa tyhjästä luonut samalla kertaa henkiset luontokappaleet eli enkelit sekä ruumiilliset luontokappaleet eli aineellisen maailman sekä sitten ihmisen, jonka rakenteessa yhdistyvät sekä henki että ruumis” (Dei Filius, I). Tämän kanssa olisivat ristiriidassa näkemys, jonka mukaan maailman alku ei ole Jumalassa (materialismi) tai joka sekoittaisi Jumalan luotuun maailmaan (panteismi).

Tiesitkö? Niin kutsuttu ”Big bang” eli alkuräjähdysteoria on itse asiassa katolisen papin ja  tiedemiehen, Georges Lemaîtren kehittämä. Se on tällä hetkellä vallitseva teoria maailmankaikkeuden synnystä.

John Hardon SJ katekismuksesta:

”Uskontunnustuksen ensimmäisessä artikkelissa me tunnustamme uskovamme sellaisen Jumalan olemassaoloon, joka on puhdas ja äärettömän täydellinen jumalallinen henki, kaikkien olioiden luoja sekä taivaan ja maan ylin valtias. Sanoessamme, että Jumala on ”puhdas henki” tarkoitamme, että Jumala ei muodostu materiasta, aineesta, eikä siksi voi muuttua eikä tulla joksikin toiseksi. Hänellä on järki (intellekti) ja tahto, mutta ei ruumista. Hän yksin ei voi olla olematta. Vain hänen on oltava olemassa, ei vain siksi, että ilman häntä ei voisi olla mitään muuta, vaan myös siksi, että hänen olemassaolonsa ei ole riippuvaista mistään eikä kenestäkään muusta. Kun hän pitää kaikki luodut olennot olemassa, hän itse on olemassa ainoana olentona, jonka on oltava olemassa. Hänen täytyy olla. Hänen olemuksensa on ainutlaatuinen”.


5.

Hengellinen elämä: rukous: ”Isä meidän” -rukous

Monet meistä ovat oppineet jossain vaiheessa Isä meidän -rukouksen. Ehkä rippikoulussa, uskontotunnilla tai muualla. Tämä on hieno asia! Mutta tätä rukousta ei ole tarkoitettu opittavaksi ulkoa, jotta selviää ”kinkereistä” läpi – se on tarkoitettu aidosti rukoiltavaksi.

Opetuslapset tiesivät, että rukoileminen olisi tärkeää, mutta eivät tienneet, miten tulisi rukoilla. Jeesus, paras kuviteltavissa oleva rukouksen opettaja, vastasi: ”Rukoilkaa siis näin: …”

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Joissain käännöksissä sanotaan: ”anna meille anteeksi syntimme”. Siitä onkin kysymys. Kirkko on lisännyt rukoukseen myös loppuosan: ”Sillä sinun on valtakunta, ja voima ja kunnia, iankaikkisesti”.

Rukouksen ensimmäinen osa liittyy Jumalaan ja Jumalan kunniaan: pyhitetty olkoon sinun nimesi – tulkoon sinun valtakuntasi – tapahtukoon sinun tahtosi. Sen jälkeen rukoillaan erilaisten ajallisten ja ajattomien tarpeiden puolesta.

Tämä kurssi johdattaa sinut katoliseen uskoon. Kuten alussa sanottiin, kyse on elämästä. Katolinen usko ei ole jonkinlainen teoria, vaan näkyy käytännön elämässä. Rukoileminen on välttämätöntä kristilliselle elämälle. Sen vuoksi sinua kehotetaan kurssin ensimmäisessä osassa ottamaan tavaksi rukoilla kurssin suorittamisen ajan Isä meidän –rukous päivittäin. Rukoileminen on tärkeä Jumalan armon eli avun kanava. Jumalan armo on se, mitä tarvitsemme kaikkein eniten elämässämme. Katolinen usko on järkevä kokonaisuus, mutta sen vastaanottamiseen tarvitaan sekä avointa mieltä että Jumalan armoa. Rukous on ovi molempiin.


Kysymyksiä:

Oikein / Väärin?

1. Jumalan olemassaolo on pelkästään uskon asia.

2. Käytännöllinen ateismi kieltää Jumalan käytännössä mutta ei välttämättä teoriassa.

3. Jumalan olemassaolosta voidaan vakuuttua myös pelkän järjen avulla.

4. Pahan olemassaolo tekee hyvän Jumalan olemassaolon loogisesti mahdottomaksi.

5. Vaikka Jumalan olemassaolosta voi vakuuttua järjellä, se tulee myös uskoa.

Lisälukemista:

Dei Filius: Kaanonit Jumalasta, kaiken Luojasta:

1. Jos joku kieltää yhden tosi Jumalan, näkyvien ja näkymättömien Luojan ja Herran: hän olkoon erotettu.

2. Jos joku on niin häpeämätön, että väittää, ettei aineen lisäksi ole mitään muuta olemassa: hän olkoon erotettu.

3. Jos joku sanoo, että Jumalalla ja kaikilla olioilla on yksi ja sama substanssi tai olemus: hän olkoon erotettu.

4. Jos joku sanoo, että äärelliset oliot, niin aineelliset kuin henkiset, tai ainakin henkiset, ovat emanaation kautta saaneet alkunsa Jumalan substanssista; tai että itse Jumalan olemus antamalla ilmaisun itselleen tai kehittymällä tulee kaikiksi olioiksi; tai sanoo, että Jumala on universaalinen tai määrittelemätön oleva, joka määrittämällä itseään konstituoi kaikkien olioiden suvuiksi, lajeiksi ja eri yksilöiksi jakaantuvan kokonaisuuden: hän olkoon erotettu.

5. Jos joku ei tunnustaen sano, että maailma ja kaikki siihen sisältyvät niin henkiset kuin aineelliset oliot ovat koko substanssinsa puolesta Jumalan tyhjästä luomia; tai sanoo, ettei Jumala ole luonut niitä omalla kaikesta välttämättömyydestä vapaalla tahdollaan, vaan on luonut ne samalla välttämättömyydellä, jolla hän rakastaa itseään; tai kieltää sen, että maailma on luotu Jumalan kunniaksi: hän olkoon erotettu.

Gaudium et Spes, 19-21:

19. Ihmisen arvon perussyy on löydettävissä hänen kutsumuksestaan elää Jumalan yhteydessä. Keskusteluun Jumalan kanssa ihminen on kutsuttu jo olemassaolonsa alusta lähtien. Hän ei nimittäin voisi olla olemassa ellei häntä Jumala olisi rakkaudesta luonut ja yhä rakkaudesta pitäisi yllä. Hän ei myöskään elämässään täysin noudata totuutta, ellei hän vapaaehtoisesti tunnusta tätä rakkautta ja jättäydy Luojansa haltuun. Monet aikalaisemme eivät silti ollenkaan huomaa tätä läheistä ja elintärkeätä yhteyttä Jumalaan, tai he nimenomaan hylkäävät sen. Siten ateismi on laskettava nykyajan vakavimpien ongelmien joukkoon ja sitä on hyvin tarkasti tutkittava.

Sanaa ateismi käytetään keskenään aivan erilaisista ilmiöistä. Toiset näet selvästi kieltävät Jumalan, kun taas toiset luulevat, ettei ihminen ylimalkaan voi väittää hänestä mitään. Muutamat tutkivat kysymystä Jumalasta käyttäen sellaisia menetelmiä, että itse kysymys näyttää merkityksettömältä. Monet, jotka ylittävät sopimattomasti positiivisten tieteiden rajat, joko koettavat selittää kaiken käyttämällä yksinomaan näiden tieteiden keinoja tai ovat päinvastoin sitä mieltä, ettei mitään ehdotonta totuutta ylipäänsä ole olemassa. Jotkut ylistävät ihmistä siinä määrin, että usko Jumalaan tulee miltei voimattomaksi, vaikka he näyttävätkin olevan halukkaampia lujittamaan ihmistä kuin kieltämään Jumalan. Toiset kuvittelevat Jumalan sellaiseksi, ettei se hahmo, jonka he torjuvat, mitenkään ole evankeliumin Jumala. On sellaisiakin, jotka eivät edes ryhdy pohtimaan Jumalaa koskevia kysymyksiä, koska he eivät näytä tuntevan mitään uskonnollista levottomuutta eivätkä käsitä, minkä vuoksi heidän enää pitäisi välittää uskonnosta. Ateismi saa sitä paitsi monesti alkunsa rajusta hyökkäyksestä maailmassa vallitsevaa pahaa vastaan tai siitä seikasta, että joillekin inhimillisille arvoille annetaan väärin perustein niin ehdoton leima, että niitä jo pidetään Jumalana. Vieläpä nykyinen sivistyskin voi usein vaikeuttaa pääsyä Jumalan luokse, ei tosin itsessään, vaan siksi että se kytkeytyy liiaksi maallisiin asioihin.

Ne jotka tahallaan koettavat sulkea Jumalan pois sydämestään ja välttää uskonnollisia kysymyksiä eivätkä noudata omantuntonsa käskyä, eivät todella ole syyttömiä. Siitä huolimatta myös uskovilla on usein jonkinlaista vastuuta tässä asiassa. Ateismi ei näet tarkemmin katsoen ole mitään alkuperäistä, vaan saa alkunsa pikemminkin eri syistä, joihin kuuluu myös arvosteleva suhtautuminen uskontoja kohtaan ja monissa maissa erityisesti kristinuskoa kohtaan. Sen vuoksi uskovilla voi olla huomattava osuus ateismin syntyyn, mikäli voidaan sanoa, että he laiminlyövät uskonsa kasvattamisen, selittävät oppia väärällä tavalla tai antavat uskonnollisessa, moraalisessa ja sosiaalisessa elämässään huonon esimerkin ja siten pikemminkin peittävät Jumalan ja Kirkon todelliset kasvot kuin paljastavat ne.

20. Nykyinen ateismi esiintyy usein myös järjestelmällisessä muodossa, jolloin se muun muassa vaatii ihmiselle niin suurta itsenäisyyttä, että kaikki mahdollinen riippuvaisuus Jumalasta käy kyseenalaiseksi. Tämän ateismin kannattajat väittävät vapauden olevan siinä, että ihminen on itse oma päämääränsä sekä oman historiansa ainoa mestari ja herra. He ovat sitä mieltä, ettei tätä voida yhdistää sellaisen Jumalan tunnustamiseen, joka on kaiken alkuunpanija ja päämäärä, tai että tällainen tunnustus tulee ainakin täysin tarpeettomaksi. Tätä oppia saattaa edistää se voiman tunne, jota nykyinen tekniikan kehitys antaa ihmiselle.

Aikamme ateismin eri muotojen joukosta on mainittava sekin, joka odottaa ihmisen vapautusta ennen kaikkea hänen taloudellisesta ja sosiaalisesta vapautumisestaan käsin. Se väittää, että uskonto luonteensa mukaisesti vastustaa tätä vapautumista, koskapa se suuntaa ihmisen toivon tulevaan, kuviteltuun elämään ja estää häntä siten rakentamasta maallista yhteiskuntaa. Siellä missä tämän opin kannattajat pääsevät valtion johtoon, he sen vuoksi taistelevat kiivaasti uskontoa vastaan ja levittävät ateismia käyttäen varsinkin nuorison kasvatuksessa myös sellaisia painostuskeinoja, joita valtiovalta antaa käytettäväksi.

21. Uskollisena sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan ei Kirkko voi muuta kuin murheellisena, mutta erittäin päättäväisenä tuomita — niin kuin se jo aikaisemmin on tuominnut [16] — nämä turmiolliset opit ja teot, jotka ovat ristiriidassa järjen ja yleisinhimillisen kokemuksen kanssa ja jotka riistävät ihmiseltä hänen synnynnäisen ylevyytensä.

Ateistien mielessä piilevät jumalankielteisyyden syyt Kirkko koettaa kuitenkin ottaa selville. Koska se myös on selvillä ateismin herättämien kysymysten tärkeydestä ja tuntee rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, se on sitä mieltä, että näitä kysymyksiä on vakavasti ja entistä syvällisemmin tutkittava.

Kirkko pitää kiinni siitä, ettei Jumalan tunnustaminen mitenkään ole ristiriidassa ihmisarvon kanssa, koska tämä arvokkuus juuri perustuu Jumalaan ja saa hänessä täyttymyksensä. Luojahan on asettanut ihmisen älykkäänä ja vapaana yhteiskuntaan. Ennen kaikkea ihminen kuitenkin on saanut kutsun itse Jumalan yhteyteen hänen lapsenaan sekä osallistumaan hänen autuuteensa. Sitä paitsi Kirkko opettaa, että tulevan elämän toivo ei vähennä maallisten tehtävien tärkeyttä, vaan pikemminkin edistää niiden täyttämistä uusilla vaikuttimilla. Jos sitä vastoin jumalallinen perusta ja iäisen elämän toivo puuttuvat, joutuu ihmisarvo mitä raskaimman loukkauksen kohteeksi, kuten nykyään usein tapahtuu, ja elämän ja kuoleman, syyllisyyden ja kärsimyksen arvoitukset jäävät ilman vastausta, niin että ihmiset monesti joutuvat epätoivoon.

Jokainen ihminen jää siten itselleen ratkaisemattomaksi kysymykseksi, jonka hän hämärästi tajuaa. Kukaan ei joinakin tiettyinä hetkinä, erityisesti elämän suurimpien tapahtumien yhteydessä, pysty kokonaan väistämään tuota kysymystä. Tähän ongelmaan yksin Jumala antaa täydellisen ja ehdottoman varman vastauksen, hän, joka kutsuu ihmisen syvempään ajatteluun ja nöyrempään itsetutkisteluun.

On toivottava, että parannuskeino ateismia vastaan saadaan opin soveliaasta esittämisestä sekä Kirkon ja sen jäsenten koko elämästä. Kirkon tehtävänähän on tehdä Isä Jumala ja hänen ihmiseksi tullut Poikansa läsnäolevaksi ja ikään kuin näkyväksi, jatkuvasti Pyhän Hengen johdolla itseään uudistamalla ja puhdistamalla.[17] Tämä tapahtuu etenkin antamalla esimerkki elävästä ja kypsästä uskosta, joka on kasvatettu siten, että se kykenee selvästi näkemään vaikeudet ja voittamaan ne. Erinomaisen todistuksen tästä uskosta ovat antaneet monet marttyyrit ja yhä vieläkin antavat. Tämän uskon tulee osoittaa hedelmällisyytensä siten, että se tunkeutuu syvälle uskovien koko elämään, myös heidän maalliseen elämäänsä, sekä taivuttaa heidät oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen, varsinkin puutteenalaisia kohtaan. Jumalan läsnäolon ilmoittamista edistää vihdoin erittäin suuresti uskovien veljellinen rakkaus, kun he hengessä yksimielisinä työskentelevät evankeliumin uskon puolesta [18] ja siten antavat osoituksen ykseydestä.

Vaikkakin Kirkko kokonaan hylkää ateismin, se kuitenkin vilpittömästi tunnustaa, että kaikkien ihmisten, uskovien ja epäuskoisten, täytyy auttaa toisiaan oikealla tavalla rakentamaan tätä maailmaa, jossa he yhteisesti elävät. Tämä voi varmaankin tapahtua ainoastaan vilpittömän ja taitavan keskustelun avulla. Kirkko valittaa sen tähden sitä uskovien ja epäuskoisten välistä erottelua, jota eräät valtioiden johtomiehet epäoikeudenmukaisesti harjoittavat, koska he eivät tunnusta ihmisyksilön perusoikeuksia. Uskoville Kirkko vaatii toimintavapautta, niin että heidän sallitaan pystyttää tähän maailmaan myös Jumalan temppeli. Ateisteja se taas lempeästi kehottaa tarkastelemaan Kristuksen evankeliumia avoimin sydämin.

Ennen kaikkea Kirkko tietää, että sen sanoma vastaa ihmissydämen salatuimpia kaipauksia. Sehän puolustaa ihmisen kutsumuksen arvoa ja antaa jälleen toivon niille, jotka jo ovat lakanneet panemasta toivoaan korkeampaan päämääräänsä. Missään tapauksessa ei Kirkon sanoma heikennä ihmistä, vaan levittää valoa, elämää ja vapautta hänen edistymisekseen. Mikään muu kuin tämä sanoma ei kykenekään tyydyttämään ihmissydäntä: Herra, ”sinä olet tehnyt meidät itseäsi varten, ja sydämemme on levoton, kunnes se saa levon sinussa”.[19]

Kuvat ja viitteet:

Lemaitre: lähde: (WP:NFCC#4), Fair use (Old-50), https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=58403087.

Muut kuvat: Pixabay

(1) Vapaasti käännetty. Alkuperäinen lause on kirjoitettu negaationa kohdassa kaanonit. Latinaksi: ”Si quis dixerit, Deum unum et verum, Creatorem et Dominum nostrum, per ea, quae facta sunt, naturali rationis humanae lumine certo cognosci non posse; anathema sit” (Dei Filius, canones, II,1) https://w2.vatican.va/content/pius-ix/la/documents/constitutio-dogmatica-dei-filius-24-aprilis-1870.html)

(2) Jacques Maritain: ”On the Meaning of Contemporary Atheism”. The Review of Politics

Vol. 11, No. 3, pp. 267-280, July, 1949. https://maritain.nd.edu/jmc/jm3303.htm.

(3) Vrt. John Hardon SJ: The Catholic Catechism

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close