Uuden elämän puolesta

PRO-LIFE tarkoittaa elämän puolesta. Pro life -liikkeen ajatus on, että elämä itsessään on jotain niin arvokasta ja kaunista, että se ansaitsee tulla puolustetuksi. Jos elämää ei puolusteta, se ei voi kehittyä eikä puhjeta loistoonsa. 

Elämää ei tarvitsisi puolustaa, ellei mikään uhkaisi sitä. Yhteiskunnassamme valitettavasti moni asia uhkaa ihmiselämää. Tällaisia ovat esimerkiksi abortti, ”hyvä kuolema” eli eutanasia sekä sellainen seksuaalikulttuuri, joka sulkee uuden elämän mahdollisuuden pois. Tällainen elämän torjuminen – muun ohella – on ilmaus toivottomuudesta. Kristinuskolla on vastaus.

Arkipäiväistynyt abortti

Abortti tarkoittaa raskauden tarkoituksellista keskeyttämistä. Suomessa noin 30 naiselle tehdään joka päivä abortti. Tämän seurauksena viattoman lapsen elämä päättyy. Hiljentävä totuus on, että lapsia kuolee yksi koululuokallinen päivässä. Yli 90 prosentissa keskeytyspäätöksen syyksi on merkitty ”sosiaalinen syy”. Tämä tarkoittaa sitä, että äiti arvioi, ettei lapsi olisi juuri sillä hetkellä toivottu esimerkiksi taloudellisen tilanteen tai epävakaan parisuhdetilanteen vuoksi. 

Seksuaalisen vallankumouksen uhri: ihmiselämä

60-luvulla ehkäisymenetelmien nopea kehittyminen ja helppo saatavuus mahdollistivat seksuaalisen vallankumouksen. Aborttien määrä maailmanlaajuisesti kasvoi jyrkästi. Yksi syy on se, että ehkäisy aiheutti (ja aiheuttaa) sen radikaalin ajattelutavan muutoksen, että hedelmällisyys ja seksuaalisuus voitaisiin erottaa toisistaan. Monen maan tilastoissa ehkäisyn lisäämisellä on suora yhteys aborttien lisääntymiseen. 

Mutta miten auttaa äitejä?

Aborttipäätöksen taustalla saattaa olla tilanne, jossa äiti on jäänyt yksin tulevan lapsensa kanssa. 

Miten häntä voisi auttaa? Terveydenhuollossa tarjotaan yhtenä keinona aborttien vähentämiseksi ehkäisyn lisäämistä. Moni kunta tarjoaa naisille ilmaista raskaudenehkäisyä. Tämä ratkaisu on kuitenkin ongelmallinen monestakin syystä: ehkäisyvälineet ovat osa elämän vastaisen kulttuurin ongelmaa.

Hyvä kuolema?

Sana eutanasia tulee sanoista eu ”hyvä”, thanatos ”kuolema”. Sillä tarkoitetaan tarkoituksellista kuoleman tuottamista ihmiselle, joka esimerkiksi kipujensa takia toivoo kuolemaa. Eutanasia-ajattelun mukaan ihminen saa itse päättää elämänsä jatkamisesta tai päättämisestä. Eutanasia on rinnastettu avustettuun itsemurhaan. Eutanasia eroaa saattohoidosta sekä niin kutsutusta palliatiivisesta hoidosta. Näiden tarkoitus on lievittää kipuja ja tehdä ihmisen viimeisistä hetkistä inhimillisempiä.

Elämälle avoin perhe vs. arkipäiväistynyt seksuaalisuus

Nyky-yhteiskunnan elämälle kielteisen kulttuurin juuret ovat moninaiset, eikä niitä voi kattavasti käsitellä lyhyessä artikkelissa. Professori William Newtonin mukaan syy ehkäisyn ja aborttien yhteyteen on siinä, että ehkäisy arkipäiväistää seksuaalisuuden. Tästä seuraa, että seksuaalista yhtettä toteutetaan tilanteissa, joissa ei aiota sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen ja avoimuuteen elämälle. Arkipäiväistetty seksuaalisuus johtaa ei-toivottuihin raskauksiin, mikä taas johtaa aborttien lisääntymiseen. Taustalla on kulttuurin ja ajattelutavan muutos, jossa seksuaalinen nautinto ylikorostuu, mutta avioliitto ja perhearvo kärsivät inflaation. 

Suomessa avioliittoja solmitaan yhä harvemmin ja entistä myöhäisemmällä iällä. Kuitenkin juuri perhe olisi koulu, jossa suurin osa ihmisistä voisi oppia epäitsekkyyttä, toisen puolesta uhrautumista ja yhteiselämää. Tavallinen perhe-elämä tarvitsee nykyisessä yhteiskunnassa kaiken mahdollisen tuen.

Elämän puolesta

Elämän puolustaminen tarkoittaa ensisijaisesti elämän rakastamisen ilosanomaa. Se ei tarkoita vain sitä, että vastustetaan elämää uhkaavia tekijöitä (olivatpa ne lainsäädännöllä ”oikeutettuja” tai eivät). Yhteiskuntamme yleinen eetos haluaa yhä vähemmän sitoutua yhteen elinikäiseen aviopuolisoon ja avoimuuteen elämälle: avioliiton solmimisen keski-ikä on pikkuhiljaa kohonnut, yhdyntäkumppanien keskimääräinen lukumäärä kasvanut ja perhekoko pienentynyt. Jos haluamme olla johdonmukaisesti elämän puolella, meidän on pidettävä kiinni ”elämän evankeliumista” kokonaisuudessaan.

Kristillinen usko on myös ilosanomaa elämästä

Vastustaessaan uskontoa ateistinen naturalismi jätti ihmisen vaille tämän elämän ylittävää lopullista päämäärää. Sen tarjoama tulevaisuus on pohjimmiltaan toivoton. Kristinuskon sanoma on toinen. Se on hyvä sanoma elämästä ja toivosta. Ihminen on iankaikkisuuteen luotu olento. Hän on tosin langennut mutta langenneenakin arvokas. Vastaus pahaan ja kärsimykseen ei ole elämästä luopuminen vaan lunastus, anteeksianto ja uudistuminen. Ihmistä ei luotu väistämättömään kuolemaan vaan ikuiseen elämään. Sinne hänet johtaa ihmiseksi tullut Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Lunastavan kärsimyksensä, ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa kautta hän avaa tien uuteen elämään. Tie ylösnousemukseen tosin käy ristin kautta, mutta Kristus on kulkenut tuon tien ensin. 

On olemassa tämän elämän ylittävä todellinen elämä, josta saa aavistuksen jo tässä ajassa. Elämän puolustamisessa ei vastusteta pelkästään maailman pahuutta. Kyseessä on myös ilosanoma siitä, kuinka kaunis ja suurenmoinen lahja ihmiselämä pohjimmiltaan on. 

Äitienpäivän inspiraatio

Pyhän Ursulan seurakunnassa päätettiin kuluneena äitienpäivänä perustaa paikallinen Elämän puolesta -ryhmä. Ryhmä aloitti toimintansa 1. elokuuta. Tällöin päätettiin laatia käsillä oleva kirjoitus Fides-lehteen. Artikkelin kirjoittajat ovat ryhmän jäseniä. Ryhmän toimintaan tai sitä tukemaan ovat tervetulleita kaikki sen arvoihin sitoutuvat ihmiset kirkkokunnasta riippumatta ja ylipäänsä kaikki hyväntahdon ihmiset.

Eukaristia ja kutsu uuteen elämään

Olemme kokeneet, että katolinen kirkko auttaa suuresti, jotta voisimme olla loppuun asti elämän puolella. Elämän puolustamisessa tarvitaan sanojen lisäksi myös ihmisten vaikeita tilanteita kuuntelevaa ymmärrystä, auttavaa sydäntä ja toivoa luovaa tekemistä. Olemme myös kokeneet, että tarvitsemme eukaristiaa, jotta voisimme itse elää täyttä elämää sekä kokea Jumalan rakkautta itseämme kohtaan. Eukaristia asettaa näkökulman elämään toisenlaiseksi. Se opettaa katselemaan maailmaa Jeesuksen näkökulmasta. Jeesuksen silmin voimme yrittää nähdä kuinka arvokas lahja jokainen ihmiselämä on. Koko Jeesuksen olemus julistaa valmiutta antaa kaikkensa toisen ihmisen elämän puolesta. Uskomme, että tähän Jeesus kutsuu meistä jokaista. 

Elämän puolesta -ryhmän puolesta

Miikka Nummenpää, lääkäri
Tuomas Nyyssölä, kirkkoherra, Pyhän Ursulan seurakunta

Artikkeli julkaistu Fides -lehdessä n.7 4.9.2020

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close