Oppitunti 11: Katolinen kirkko

136. Mikä on kirkko?

Kirkko on kaikkien kastettujen ihmisten yhteisö, joita yhdistävät sama oikea usko, sama uhri ja samat sakramentit, paavin ja hänen yhteydessään olevien piispojen vallan alaisina.

  • koska kaste on Kristuksen säätämyksen mukaisesti portti kirkkoon, ihmisestä tulee kirkon jäsen tämän sakramentin myötä. Pysyäkseen kasteen jälkeen kirkon todellisena jäsenenä hänen on tunnustettava yhtä oikeaa uskoa ja oltava erkaantumatta kirkon ykseydestä skismalla, heresialla tai kirkon yhteydestä erottamiseta rangaistavalla vakavalla synnillä.
  • pyhä Raamattu viittaa kirkkoon Kristuksen ruumiina, lammastarhana, Jumalan ja Taivasten valtakuntana

”Taivasten valtakunta on kuin mies, joka kylvi siementä…” (Matt. 13:24)

”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:14-16)

”…yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon… yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä…” (Ef. 4:4-6)

137. Kuka on perustanut kirkon?

Kirkon on perustanut Jeesus Kristus.

  • Kristus saattoi päätökseen kirkkonsa perustamisen ennen nousemistaan taivaaseen, kun hän antoi apostoleille tehtäväksi tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Aiemmin julkisen toimintansa aikana hän oli asettanut sakramentit, valinnut kaksitoista apostolia, opettanut heitä sanallaan ja esimerkillään ja antanut heille vallan opettaa, hallita ja pyhittää.*
  • evankeliumit osoittavat, että Kristus perusti kirkkonsa näkyväksi, hierarkiseksi yhteisöksi eli sellaiseksi, jossa on hallittavia ja hallitsijoita, jotka oikeutetusti hallitsevat alamaisiaan. Rooman piispa ja hänen alaisensa piispat ovat kirkon hierarkisia hallitsijoita. Kirkko on myös monarkinen yhteisö, jossa paavi hallitsee täydellä vallalla eli koko kirkkoa kattavalla jurisdiktiolla.
  • apostolit aloittivat tehtävänsä helluntaina, heidän seuraajansa jatkavat sitä ja tulevat jatkamaan sitä maailman loppuun asti.

”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennen kirkkoni” (Matt. 16:18)

”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:18-20)

”…Kristus rakasti kirkkoa, ja antoi itsensä sen edestä…” (Ef. 5:25)

”Kirkko on Kristuksen ruumis ja hänen täytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää” (Ef. 1:23)

138. Miksi Jeesus Kristus perusti kirkon?

Jeesus Kristus perusti kirkon tuodakseen kaikki ihmiset ikuiseen elämään.

139. Miten kirkko voi johtaa ihmisiä pelastukseen?

Kirkko voi johtaa ihmisiä pelastukseen kirkossa asuvan Pyhän Hengen kautta, joka antaa sille elämän.

  • vaikka pelastus on kaikkien Pyhän kolminaisuuden persoonien työtä, se on erityisesti Kristuksen lunastuksen seurausta, ja koska tämä työ on jumalallisen rakkauden työtä, se luetaan Pyhälle Hengelle, joka on kirkon sielu, kirkon, jonka pää on Kristus.

”…kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka” (Apt. 1:8)

140. Milloin Pyhän Hengen asuminen kirkossa tuli näkyviin ensimmäistä kertaa?

Pyhän Hengen asuminen kirkossa tuli näkyviin ensimmäistä kertaa helluntaina, kun hän tuli apostolien ylle tulisten kielten muodossa.

141. Kuinka kauan Pyhä Henki tulee asumaan kirkossa?

Pyhä Henki tulee asumaan kirkossa maailman loppuun asti.

142. Kuka lähetti Pyhän Hengen asumaan kirkossa?

Isä ja Poika lähettivät Pyhän Hengen asumaan kirkossa.

  • on uskonasia, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta ja molemmat lähettävät hänet asumaan kirkossa

”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh. 14:26)

”Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän luota, Totuuden henki, joka lähtee Isän luota, niin hän on todistava minusta” (Joh. 15:26)

143. Mitä Pyhän Hengen asuminen kirkossa mahdollistaa kirkolle?

Pyhän Hengen asuminen kirkossa mahdollistaa kirkolle opettaa, pyhittää ja hallita uskovia Kristuksen nimessä.

144. Mitä tarkoitetaan opettamisella, pyhittämisellä ja hallitsemisella Kristuksen nimessä?

Opettamisella, pyhittämisellä ja hallitsemisella Kristuksen nimessä tarkoitetaan sitä, että kirkko toteuttaa aina pyhän perustajansa tahdon, hänen, joka pysyy aina kirkon näkymättömänä päänä.

145. Kenelle Kristus antoi vallan opettaa, pyhittää ja hallita kirkkonsa jäseniä?

Kristus antoi vallan opettaa, pyhittää, ja hallita kirkkonsa jäseniä apostoleille, kirkon ensimmäisille piispoille.

  • tämä käy ilmi evankeliumeista; Kristus antoi apostoleilleen vallan sitoa ja päästää, kastaa, antaa anteeksi syntejä ja uhrata messu-uhria
  • valta opettaa ja hallita ovat oikeudellista valtaa; valta pyhittää on pappeuden sakramentin valtaa (power of orders); joskus valta pyhittää edellyttää oikeudellista valtaa, kuten on parannuksen sakramentin tapauksessa

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15)

”Joka kuulee teitä, kuulee minua; ja joka hylkää teidät, hylkää minut; ja joka hylkää minut, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt” (Luuk. 10:16)

”Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ’Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät’. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: ’Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt” (Joh. 20:21-23)

146. Tarkoittiko Kristus, että tätä valtaa käyttävät vain apostolit?

Ei. Kristus tarkoitti, että tätä valtaa käyttävät myös heidän seuraajansa, kirkon piispat.

  • Kristus perusti kirkkonsa pysymään aikojen loppuun asti. Apostolit elivät vain lyhyen aikaa. Kristuksen tavoitteen on siten täytynyt olla, että apostolit asettavat asianmukaisesti valtuutettuja seuraajia jatkamaan opettamisen, pyhittämisen ja hallitsemisen työtä.
  • apostolien teot ja pyhän Paavalin kirjeet sisältävät viitteitä apostolien seuraajien tekemään työhön

”Ja he rukoilivat ja sanoivat: ’Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kumman näistä kahdesta sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa. Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin kahdentoista apostolin joukkoon” (Apt. 1:24-26)

”Tämä sana on tosi: joka pyrkii piispan virkaan, pyrkii jaloon tehtävään” (1. Tim. 3:1)

  • lisätietoa: kr. episkopee = seurakunnan kaitsijan, piispan virka

”Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä, mitä on vielä järjestämättä ja että asettaisit, niinkuin määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat” (Tiitus 1:5) (presbyteros = vanhin)

146. Antoiko Kristus kirkossaan jollekulle erityisen vallan?

Kristus antoi kirkossaan erityisen vallan pyhälle Pietarille tekemällä hänestä apostolien pään, johtavan opettajan ja koko kirkon johtajan.

  • varhaiset kristityt tunnistivat alusta asti Pietarin kirkon pääksi

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa” (Matt. 16:17-19)

”Simon, Simon, katso, saatan on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjiin. Ja kun palaat takaisin, vahvista veljiäsi” (Luuk. 22:31-32)

”’Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?’ Hän sanoi hänelle: ’Kyllä Herra, sinä tiedät, että rakastan sinua’ Hän sanoi hänelle: ’Ruoki minun lampaitani” (Joh. 21:15)

”Nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäisenä Simon, toiselta nimeltään Pietari…” (Matt. 10:1)

”Noina päivinä Pietari nousi esiin veljien keskellä” (Apt. 1:5)

”Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille…” (Apt. 1:14)

148. Tarkoittiko Kristus, että ainoastaan pyhä Pietari käyttäisi tätä erityistä valtaa?

Kristus ei tarkoittanut, että johtavan opettajan ja kirkon johtajan valtaa käyttäisi ainoastaan pyhä Pietari, vaan hän tarkoitti, että tämä valta siirretään hänen seuraajalleen, paaville, Rooman piispalle, joka on Kristuksen sijainen maan päällä ja kirkon näkyvä pää.

  • pyhän Pietarin, kirkon johtavan opettajan ja hallitsijan, seuraaja tarvittiin samasta syystä kuin muidenkin apostolien. Alusta asti kirkko tunnusti, että pyhän Pietarin seuraaja oli Rooman piispana samaan aikaan koko kirkon pää.

149. Ketkä avustavat piispoja sieluista huolehtimisessa?

Sieluista huolehtimisessa piispoja avustavat papit, erityisesti kirkkoherrat.

150. Keitä ovat maallikot kirkossa?

Maallikoita kirkossa ovat kaikki sen jäsenet, jotka eivät kuulu papistoon tai hengellisiin säätyihin (sääntökuntiin).

151. Miten maallikot voivat auttaa kirkkoa sieluista huolehtimisessa?*

Maallikot voivat auttaa kirkkoa sieluista huolehtimisessa elämällä hurskasta elämää ja toimimalla yhteistyössä piispojensa ja pappiensa kanssa.*

  • maallikot voivat auttaa erityisellä tavalla rukoilemalla

”Niin antakaa valonne loistaa ihmisten edessä, jotta he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa” (Matt. 5:16)

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close