Saarna: Jumalan laupeus

Suomenkielessä on nykyään melko harvinainen sana laupeus. Sen latinankielinen vastine, misericordia, tulee sanoista ’olla armollinen’ (miserere) ja ’sydän’ (cor); laupeus on hyväsydämisyyttä.

Tänään vietetään Jumalan laupeuden sunnuntaita. Jumalalla ei tietenkään luonnostaan ole ”sydäntä”. Mutta kun Jumala on kerran ottanut omakseen ihmisluonnon Jeesuksessa Kristuksessa, hänellä on sydän myös tuossa sanan arkisessa merkityksessä: mutta ei mikään arkinen sydän, vaan Jeesuksen pyhä sydän. Tuo sydän symboloi hänen rakkauttaan meitä kohtaan. Evankelista kertoo, että Jeesuksen riippuessa ristillä sotilaan keihäs lävisti hänen kylkensä ja haavasta vuoti verta ja vettä. Kuten tiedätte, siinä on nähty sakramentit: vesi kuvaamassa kastetta ja veri eukaristiaa. Sakramentti on näkymättömän armon näkyvä merkki – siinä mielessä vähän kuin Jeesuksen pyhä sydän.

Miettikäämme hetki, miten Jumalan laupeus meitä kohtaan näkyy sakramenteissa.

Meistä jokaisella lienee jonkinlainen tietoisuus siitä, että suhteessamme Jumalaan olemme menettäneet jotain – mutta kuinka monella on tietoisuus siitä, että – jos meidät on kastettu – olemme myös saaneet jotain, eikä vain jotain, vaan jotain uskomatonta – meidät on otettu Jumalan lapsiksi? Kaste on ylivoimainen ilmaisu Jumalan laupeudesta: Jumala kohottaa meidät johonkin, mikä ylittää käsityskykymme – omaan elämäänsä. Voimme sanoa, omaan sydämeensä. Jeesuksen sydämestä vuosi ensinnäkin vettä.

Kasteeseen on aina liittynyt toinen sakramentti, nimittäin vahvistus. Koska sitä ei tunneta protestanttisissa kirkkokunnissa, se tuntuu monesta suomalaisesta vieraalta. Vahvistus on kuitenkin mitä uskomattomin sakramentti: se antaa meille Pyhän Hengen täyteyden. Kun kasteessa meistä tulee Jumalan lapsia ja saamme Pyhän Hengen, vahvistus antaa meille Pyhän Hengen täyteyden – jos emme itse aseta esteitä sen saamiselle. Synti olisi sellainen este. Jumala on laupias meitä kohtaan, mutta jättää meidät vapaaksi torjumaan hänen laupeutensa.

Laupeudessaan Jumala on kuitenkin antanut erityisen sakramentin kasteen jälkeisten syntien anteeksisaamiseksi: parannuksen sakramentin eli ripin. Se kykenee avaamaan meidät jälleen Jumalan toiminnalle. Jumala ei vain tyytynyt ottamaan meitä lapsikseen; hän on myös valmis ottamaan meidät takaisin kotiinsa, jos olemme lähteneet sieltä pois. Tuhlaajapoikakertomuksesta muistamme, kuinka Isä juoksi kotiin palaavaa poikaansa vastaan ja sulki tämän syliinsä; sellainen on Jumalan laupias sydän meitä kohtaan.

Jumalan laupeus ei rajoitu niihin aikoihin, jolloin meillä on kyky palata harharetkiltämme kotiin. Hänen laupias sydämensä on antanut sakramentin myös niitä hetkiä varten, jolloin voimamme ovat huvenneet ja tarvitsemme hänen anteeksiantoaan. Tätä varten hän on antanut sairaiden voitelun. Sillä on muitakin vaikutuksia, kuten muillakin sakramenteilla, mutta tämä ei ole sakramenttikatekeesi – mietiskelemme Jumalan laupeutta meitä kohtaan, miten se näkyy sakramenteissa.

Jumalan hyvä sydän ei ole meitä kohtaan välinpitämätön myöskään elämämme tärkeissä vaiheissa: niitä varten hän on antanut avioliiton ja pappeuden sakramentit. Nämä sakramentit antavat vastaanottajilleen esimerkiksi oikeuden siihen apuun, mitä tarvitaan, kun eletään todeksi näitä kutsumuksia. Ajattelemmeko tätä usein? Kaanaan häissä Jeesus muuttaa veden viiniksi: ja tuota viiniä on reilusti yli tarvittava määrä. Eikö se ole kuva siitä, kuinka Jumalan laupias apu ei koskaan ammennu tyhjiin, jos vain käännymme hänen puoleensa apua pyytäen?

Jumalan laupeuden suurin ilmentymä on kuitenkin eukaristian sakramentti: Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti. Jeesus rakasti omiaan loppuun asti ja ennen kärsimistään ja kuolemaansa asetti eukaristian sanoessaan: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini – tämä on minun vereni malja” – jotka teidän puolestanne annetaan ja vuodatetaan. Jumalan hyvyys meitä kohtaan on niin ylitsevuotavainen, ettei hän tyytynyt antamaan meille vain ”jotain” – hän halusi antaa meille oman itsensä. Vähemmästä ei eukaristian sakramentissa ole kysymys.

Näin Jumala haluaa ilmaista rakkautensa meitä kohtaan näkyvin merkein. Sellaisia ovat sakramentit. Samalla sakramentit myös välittävät armoa. Ne eivät ole vain symboleja. Jumala todella jakaa armoaan niiden kautta.

Jos Jumala rakastaa meitä näin paljon, odottaako hän meiltä jotain? Jeesus sanoi, että Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen varassa ovat laki ja profeetat. Jumala odottaa meiltä ennenkaikkea rakkautta. Se on kaikkein tärkeintä.

Tällä hetkellä moni ei voi säännöllisesti olla osallinen kaikista sakramenteista. Olemmeko siksi Jumalan laupeudesta erossa? Emme. Pyhä Paavali sanoo, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Rukouksen kanava on aina avoin. Erityinen rukous, minkä voinee tänä sunnuntaina mainita, on Jumalan laupeuden ruusukko. Ei siis tavallinen ruusukko, vaan Jumalan laupeuden ruusukko. Se liittyy pyhän Faustina Kowalskan elämäntyöhön. Jos et tunne tuota rukousta, voit tutustua siihen hiippakunnan sivuilla. Siinä vetoamme Jeesuksen ristinkärsimyksiin pyytäen Jumalan laupeutta ”meitä ja koko maailmaa kohtaan”.

Sanoin alussa, että Jeesus omaksui ihmisruumiin ja siten hänellä on ja tulee aina olemaan, eräässä konkreettisessa mielessä ihmissydän. Juuri meidän luontomme omaksumalla hän avaa meille tien Jumalan luontoon – niin sanoakseni Jumalan laupiaaseen sydämeen. Jumalan laupias rakkaus kykenee uudistamaan meidät ja tekemään meistä laupiaita. Jumala kykenee tähän. Ristillä Jeesuksen avatusta kyljestä vuosivat vesi ja veri. Se osoittaa, kuinka mittaamaton on Jumalan laupeus meitä kohtaan. Aamen.

[kirjoitettu voi erota hieman puhutusta]

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close