Tiivistelmä

Tämä on tiivistelmä kurssin asioista.

Jumala on olemassa; hänen ominaisuuksiaan ovat mm. ikuinen, ääretön, kaikkitietävä… voi olla vain yksi Jumala. Yhden Jumalan olemassaolo voidaan tietää järjellä. Usko kertoo, että Jumala on Kolmiyhteinen; sitä ei voi päätellä järjellä. Jumalan kolminaisuus tiedetään ilmoituksen perusteella.

Ilmoitus välittyy meille kahdella tavalla: Raamatun ja Tradition kautta. Raamattua kutsutaan kirjoitetuksi Jumalan sanaksi ja Traditiota kirjoittamattomaksi Jumalan sanaksi. Molemmat tulee hyväksyä. Raamattuun ja Traditioon liittyy myös kirkon opetusvirka eli Magisterium, joka palvelee niitä. Traditio edeltää Raamatun syntymistä. Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima.

Kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona on tullut lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa; Jeesus Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen.

Jeesus Kristus lunastaa ihmiset kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Ylösnousemus on historiallinen tapahtuma, ei (pelkkä) symboli.

Jeesus lupaa seuraajilleen Pyhän Hengen ja kutsuu heitä seuraamaan itseään. ”En kutsu teitä enää palvelijoiksi – kutsun teitä ystävikseni”.

Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus ilmoittaa perustavansa kirkon ja uskovansa sen johtamisen Pietarille. Pietarin viran kautta voidaan kaikkina aikoina tietää, missä on Jeesuksen perustama kirkko; kirkko ei ole pelkästään näkymätön. Eroa Pietarin seuraajaan kutsutaan skismaksi. Kirkko ”syntyy” Pyhän Hengen vuodattamisen yhteydessä helluntaina. Kirkko on Kristuksen mystinen ruumis ja pelastukseen välttämätön niille, jotka tietävät Jeesuksen perustaneen sen pelastuksen välineeksi. Seuraamme Jeesusta kirkossa ja kirkon jäseninä.

Kirkko jakaantuu maanpäällä olevaan taistelevaan, kiirastulessa olevaan puhdistuvaan ja taivaassa olevaan voittoisaan eli riemuitsevaan kirkkoon. Pyhien yhteys pitää sisällään sen, että taivaassa olevat pyhät voivat rukoilla puolestamme. Heidän esirukoustensa pyytäminen on hyödyllistä. Vain Jumalalle osoitetaan palvontaa (latria); pyhille osoitetaan kunnioitusta (dulia) ja Neitsyt Marialle erityistä kunnioitusta (hyperdulia).

Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus antaa kirkolleen seitsemän sakramenttia. Kaikki sakramentit jakavat armoa, jonka Jeesus ansaitsee ristillä. Armo on luonteeltaan yliluonnollista, mikä tarkoittaa, että sen lähde on Jumala eikä se nouse ihmisestä.

Sakramentit voidaan jakaa elävien ja kuolleiden sakramentteihin. Tällä viitataan hengellisesti eläviin tai hengellisesti kuolleisiin. Kuolleiden sakramentit antavat vastaanottajalle pyhittävän eli vanhurskauttavan armon, joko ensimmäistä kertaa (kaste) tai palauttavat sen, jos se on menetetty (parannus eli rippi).

Elävien sakramentit lisäävät pyhittävää armoa ihmisessä eli kasvattavat vanhurskautta. Elävien sakramentteja ovat ennenkaikkea vahvistus ja eukaristia, mutta myös avioliitto ja vihkimys (pappeus).

Kaste uudestisynnyttää ihmisen, tekee hänet Jumalan lapseksi ja antaa pyhittävän armon. Aikuiselta kasteen saaminen edellyttää syntien katumista, lasten kaste edellyttää uskoa aikuisilta ja lupausta kasvattaa lapsi kristityksi.

Vahvistus antaa Pyhän Hengen täyteyden ja tekee vastaanottajasta Kristuksen sotilaan, vahvistaen todistamaan hänestä.

Avioliitto ja pappeus antavat erityisen armon, joka liittyy niiden tuoman elämänmuodon mukaisen elämän elämiseen – oikeuden kaikkeen siihen apuun, mitä kunkin kutsumuksen todeksieläminen vaatii.

Avioliitto suuntautuu luonteensa puolesta ensinnäkin lasten saamiseen ja kasvattamiseen sekä toiseksi puolisoiden väliseen hyvään, johon liittyy moraalisesti hyvä konteksti (avioliitossa ja vain siinä) toteuttaa sukupuolielämää. Perinteisesti on opetettu, että jälkimmäinen päämäärä on alisteinen ensimmäiselle. Jokaisen aviollisen aktin on luonteensa puolesta oltava avoin elämälle – tässä on yksi syy sille, miksi homoseksuaaliset aktit eivät voi koskaan olla oikeutettuja – avoin siten, ettei uuden elämän mahdollisuutta keinotekoisesti estetä. Kirkko ei hyväksy ehkäisyvälineitä ja rohkaisee kristittyjä ottamaan vastaan lapsia. Moraalisesti perustelluista syistä aviopari voi rajoittaa lasten saamista, mutta se ei voi koskaan tapahtua epämoraalisin keinoin.

Pätevästi solmittu avioliitto kahden kastetun välillä aina sakramentti. Pätevästi solmittua ja toteutettua (aviollinen akti, joka on avoin elämälle) avioliittoa ei voi mikään taho purkaa. Avioliiton on tarkoitus olla kuva Jumalan uskollisesta rakkaudesta.

Kymmenen käskyä ilmaisevat tärkeät velvollisuudet. Jeesus opetti, että syntiä on mahdollista tehdä myös pelkästään mielessään, vaikka ajatusta ei toteuttaisi tekona. Jumala on kiinnostunut ennenkaikkea ihmisen sydämestä. Sieltä nousevat teot.

Ripin sakramentti on annettu ennenkaikkea kasteen jälkeen tehtyjen vakavien syntien (”kuolemansyntien”) anteeksisaamiseksi. Vakava synti on synti, joka 1) koskee tärkeää asiaa (ilmaistu kymmenessä käskyssä, joista ensimmäiseen sisältyvät uskon, toivon ja rakkauden hyveet), 2) tehdään tietoisena sen pahuudesta ja 3) vapaasti. Vakava synti tuhoaa aina rakkauden hyveen, mutta ei välttämättä uskon hyvettä. Kaikkien kolmen tekijän on oltava läsnä (tekohetkellä), jotta teko on vakava synti. Muussa tapauksessa kyseessä on lievä synti. Rakkauden myötä poistuu pyhittävä armo. Kuolemansynnissä katumattomana kuoleva joutuu kadotukseen.

Ripissä on tunnustettava kaikki kasteen tai edellisen pätevän ripin jälkeiset vakvat synnit, jotka huolellisen omantunnon tutkiskelun jälkeen muistaa. Vakavista synneistä tulee mainita kyseisen synnin lukumäärä (siinä määrin kuin muistaa / on mahdollista) sekä jos asiaan liittyy lieventävä tai raskauttava asianhaara. Jättää sanomatta tarkoituksella jokin vakava synti tekee kyseisestä ripistä pätemättömän ja on uusi vakava synti. Unohtaa sanoa jotain ei tee ripistä pätemätöntä. Kyseinen asia tulee kuitenkin mainita seuraavan ripin yhteydessä. Lieviä syntejä ei ole välttämätöntä tunnustaa, mutta ne on hyvä tunnustaa. Koska joskus lieviä ja vakavia voi olla vaikea erotella, varsinkin ensimmäisessä ripissä on parempi vain tunnustaa kaikki, mitä muistaa. Lievä synti ei tuhoa rakkautta, mutta vahingoittaa sitä ja altistaa vakavalle synnille.

Suurin paha ihmiselle on synti, jota tulee vihata. Lunastuksessa Jeesus sovittaa synnit. Jumalan armon avulla (jonka pääkanavat ovat rukous ja sakramentit) on mahdollista elää lankeamatta (koskaan uudestaan) vakavaan syntiin.

Jeesus on ainoa ”varsinainen” pappi, uskomme ylipappi. Sakramentaalinen pappeus on erityistä osallisuutta hänen pappeuteensa. Yleinen pappeus on myös olemassa ja koskee kaikkia kristittyjä. Pappeuteen kuuluu aina kaksi asiaa: uhrien tuominen Jumalalle ja toimiminen välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä.

Sakramentaalinen pappeus antaa kyvyn pyhittää eukaristia. Pyhittämisessä leivästä ja viinistä tulee Kristuksen ruumis ja veri todellisesti. Tätä muuttumista kirkko kutsuu transsubstantiaatioksi eli olemuksen muuttumiseksi: vain leivän ja viinin ulkoinen muoto säilyvät. Maanpäällä elänyt Jeesus on todellisesti läsnä eukaristiassa: koko hänen sielunsa, ruumiinsa ja jumaluutensa. Hän on läsnä myös eukaristisen leivän murusissa. Eukaristia on tarkoitettu ennenkaikkea messun yhteyteen uhriksi ja ruoaksi, mutta Jeesukselle on oikein osoittaa palvontaa eukaristiassa myös messun ulkopuolella. Tällaista hartautta kutsutaan adoraatioksi.

Pyhä messu sisältää sekä uhrin (messu-uhri) että yhteysaterian (kommuunio, ”ehtoollinen”). Messussa tulee verettömästi läsnäolevaksi Kristuksen ristinuhri. Tämä ilmenee eukaristian asetussanoista. Eukaristia on kaiken kristillisen elämän huippu ja lähde. Se on myös suurin apu kiirastulessa oleville. Kiirastuli on paikka, jossa puhdistutaan syyllisyyden puolesta jo anteeksisaatujen syntien ajallisista rangaistuksista. Kirkolla on lunastustyön hoitajana mahdollisuus myöntää aneita.

Sairaiden voitelu voi antaa synnit anteeksi sille, jolla on ainakin jonkinlainen katumus synneistään, vaikka hän ei enää kykenisi niitä tunnustamaan. Sairaan tulee ripittäytyä, jos se on mahdollista. Tämä sakramentti on eräässä mielessä sekä elävien että kuolleiden sakramentti. Lisäksi tämä sakramentti voi joskus antaa myös fyysinen terveyden.

Sakramenttien toistuvuudesta: kaste, vahvistus ja pappeus painavat vastaanottajaan hengellisen ”sinetin”, eikä niitä voi siksi koskaan toistaa. Avioliitto voidaan solmia uudestaan, mikäli aviopuoliso kuolee tai avioliiton oikeudellinen tutkinta osoittaa, ettei avioliittoa oltu todella koskaan solmittukaan. Eukaristia ja ripin sakramentti (tarpeen vaatiessa myös sairaiden voitelu) voidaan ottaa vastaan usein. Eukaristia on luonteensa puolesta tarkoitettu usein vastaanotettavaksi, ripin säännöllinen vastaanottaminen (vaikka olisi pelkkiä lieviä syntejä tunnustettavana) taas on hyödyllistä.

Todellisen hengellisen elämän perusta on (pyhittävän eli vanhurskauttavan) armon tila. Pyhittävän armon on tarkoitus säilyä ihmisessä elämän loppuun asti sekä kehittyä sen aikana, mitä tarkoitetaan pyhittymisellä. Jokainen kristitty on kutsuttu pyhyyteen. Kristityn elämän voi sanoa olevan vastaus Jumalan lahjaan. Jumalan käskyt, kirkon käskyt sekä moraaliset hyveet ohjaavat ihmistä.

Armon tilassa tehdyt hyvät teot ovat ansiollisia ja kasvattavat pyhyyttä. Ilman armon tilaa ihmisellä ei voi olla ansioita. Armon tilaa ei voi kukaan ansaita itselleen vaan ainoastaan saada Jumalalta. Armon tilassa myös vaivojen tai vastoinkäymisten kärsivällinen kestäminen rakkaudesta Jumalaan on ansiollista. Pienetkin asiat voidaan tehdä rakkaudesta Jumalaan. Tätä kutsutaan asioiden ”uhraamiseksi”. Erityisellä tavalla oman elämän tuominen Jumalalle on mahdollista pyhän messun kautta. Eukaristiassa Jeesus tulee luoksemme ja kutsuu meitä antamaan elämämme Jumalalle. ”Minä pyhitän itseni heidän puolestaan – Jos joku rakastaa minua, minä ja Isä tulemme hänen luokseen ja aterioimme hänen kanssaan”.

Rukous on sydämen kääntymistä Jumalan puoleen. Se on hengellisen elämän perusasioita. Rukoilulle tulisi varata järkevästi aikaa. Tulisi rukoilla aamuin, illoin ja muistaa Jumalaa päivän aikana. Rukous voi olla sanallista tai sanatonta. Sanallisen rukouksen erityinen muoto on Isä meidän -rukous. Toinen tunnettu rukous on Terve Maria. Hetkipalvelus on Kirkon, Kristuksen morsiamen, erityinen rukous. Keskiajalla sen rinnalla alkoi elää ruusukkorukous niiden maallikkojen parissa, joille luostarien hetkipalvelus ei ollut mahdollinen. Kirkko suosittelee lämpimästi kaikkia näitä rukouksia.

Aina mahdollista ja hyödyllistä rukoilla myös omin sanoin. Erityinen paikka omin sanoin rukoilemiselle on mietiskelyn eli meditaation yhteydessä. Kristillinen mietiskely eroaa itämaisesta meditaatiosta, jossa keskitytään itseen tai mietiskelemään toisenlaista jumaluutta. Kristillisen mietiskelyn tavoite on aina ainakin epäsuorasti kasvaa rakkaudessa yhteen todelliseen Jumalaan. Mietiskely itsessään on yksi sanattoman rukouksen muoto. Mietiskelyssä mietiskellään joitain hengellisiä asioita. Yksinkertainen tapa mietiskellä on: luetaan jotain hengellistä tekstiä (esim. evankeliumia); pohditaan siinä sanottua; rukoillaan omin sanoin.

Myös rukoushuokaukset päivän mittaan ovat hyödyllisiä. Esimerkiksi: Herra, armahda; Jeesus, luotan sinuun; Ole ylistetty, Jumalani jne.

Kaikkein tärkeintä on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen. Lähimmäistä rakastetaan rakkaudesta Jumalaan; siinä mielessä rakkaus Jumalaan on ensisijaista. Rakkaus Jumalaan saa erilaisia muotoja sääntökuntaelämän, avioliiton ja perheen tai naimattomuuden ja pappeuden kautta. Kristitty lähetetään maailmaan (”Ite, missa est” – menkää, (teidät) on lähetetty)). Hänen tehtävänsä on tuoda maailmaan valo ja Jumalan valtakunta. ”Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli”. Tämä voi tapahtua mitä moninaisimpien ammatillisten töiden kautta ja kontekstissa.

Rakkaudella on taipumus tehdä ajan kuluessa kaikesta yksinkertaista. Rakkaus on osallisuutta Jumalan omaan elämään. Se tulee kestämään ikuisesti. Elämämme lopussa meidät tuomitaan rakkauden mukaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close