Uusi seurakunnan jäsen

Pyhän Ursulan seurakunta sai lauantaina 15.2. uuden jäsenen, kun lappeenrantalainen Jaakko Tölli otettiin kirkon täyteen yhteyteen. Kirkkoonottaminen tapahtui pyhässä messussa Lappeenrannassa. Messussa oli läsnä pieni joukko seurakuntalaisia Lappeenrannasta ja lähiseudulta.

Katolisen kirkon opetuksen mukaan kirkko on Kristuksen mystinen ruumis. Kristuksen ja kirkon yhteyteen tullaan kasteen ja uskon kautta. Tuo yhteys ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole täydellistä. Kirkko opettaa seuraavasti:

Kirkon yhteisöön jäsentyvät täydellisesti ne, jotka Kristuksen Hengen omaten hyväksyvät sen koko järjestyksen ja kaikki siihen asetetut armonvälineet, sekä liittyvät sen näkyvässä yhteisössä uskon tunnustamisen, sakramenttien ja kirkollisen johdon sekä keskinäisen yhteyden sitein Kristukseen, joka johtaa Kirkkoa paavin ja piispojen välityksellä” (Vatikaanin II kirkolliskokous, Kirkosta – Lumen Gentium, 14)

Kirkolliskokous jatkaa: ”Kirkko tietää, että sillä on monia siteitä niihin, jotka ovat kastettuja ja kantavat kristityn kunnianimeä, mutta eivät tunnusta täydellistä uskoa tai eivät ole säilyttäneet elämän ja sakramenttien yhteyttä siihen Pietarin seuraajan alaisuudessa. Monet nimittäin pitävät kunniassa Pyhää kirjaa uskon ja elämän ohjeena, osoittavat vilpitöntä uskonnollista intoa, uskovat rakkautta tuntien Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, sekä Kristukseen, Jumalan Poikaan ja Vapahtajaan”.

Messun yhteydessä kirkkoonotettava lausuu: ”Uskon ja tunnustan kaiken, minkä pyhä katolinen kirkko uskoo, tunnustaa ja opettaa Jumalan ilmoittamana totuutena”. Näin ilmaistaan, että omasta vakaasta tahdosta halutaan palata kirkon täyteen yhteyteen ja omaksua kirkon usko.

Lappeenrannassa vietetyssä messussa kirkkoonotettu sai ottaa vastaan katolisen eukaristian ensimmäisen kerran. Katolisen uskon mukaan sakramentaalisesti vihityn papin toimittamassa messussa leipä ja viini muuttuvat todellisesti ja olemukseltaan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Kirkko kutsuu tätä muuttumista transsubstantiaatioksi eli olemuksen muuttumiseksi.

Eukaristiassa on kirkon uskon mukaan todellinen Jeesus Kristus sieluineen, ruumiineen ja koko jumaluudessaan. Eukaristian kautta tullaan mitä läheisimmin osallisiksi Kristuksesta: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä” (Joh. 6:56). Sen kautta voidaan olla Kristuksen mystisen ruumiin eli kirkon täysiä eläviä jäseniä.

Eukaristiaan tiivistyy eräässä mielessä koko Kristuksen seuraaminen ja hänen kanssaan eläminen. Jaakko Töllin tie kirkon täyteen yhteyteen on kulkenut lestadiolaisen herätysliikkeen ja sen jälkeen luterilaisen lähetyshiippakunnan kautta. ”Näen, että Pyhä Henki tekee työtään näissäkin kristillisissä ryhmissä”, Tölli sanoo. ”Niissä esiin tulevat hyvät hedelmät eivät kuitenkaan oikeuta kirkon hajaannusta, päin vastoin. Niiden tehtävä on kutsua ja johdattaa Jumalan lapset hedelmien alkuperän luokse, niin kuin minulle on nyt saanut tapahtua. En ole luopunut siitä hyvästä, mitä minulle on aiemmin opetettu, mutta koen että se, mitä lestadiolaisuudessa ja luterilaisuudessa on alkuperäisestä kirkosta säilynyt, täyttää tehtävänsä tarkoituksenmukaisimmin alkuperäisessä kontekstissaan”.

Etuoikeus olla kirkon täydessä yhteydessä kutsuu jokaista kirkon jäsentä arvioimaan omaa vastaustaan Kristuksen kutsuun. Kirkko muistuttaa tästä sanoen:

Sellainen henkilö ei kuitenkaan Kirkon jäsenenäkään pelastu, joka ei pysy rakkaudessa ja joka jää Kirkon helmaan tosin “ruumiillisesti”, mutta ei “sydämeltään”. Kaikki Kirkon lapset muistakoot, että heidän erinomainen asemansa ei ole heidän omaa ansiotaan, vaan Kristuksen erityinen armo. Elleivät he vastaa tähän armoon ajatuksin, sanoin ja teoin, eivät he suinkaan pelastu, vaan saavat ankaramman tuomion”.

Seurakuntamme iloitsee uudesta jäsenestään ja rukoilee hänen puolestaan! Samalla rukoilemme, että Kristuksen tahdon mukaan kaikki kristityt olisivat yhtä.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close